maanantai 20. helmikuuta 2017

Kauneimmat asiat elämässä eivät ole nähtävissä. Ne on tunnettavissa sydämellä.

Mulla on ollut nyt vähän enemmän vapaata, joten ollaan keritty samoilemaan metsissä ja lenkkeilemään kaverikoirien kanssa. Viime viikolla oli aivan ihana, keväinen ilma! Kyllä se kesä sieltä vielä tulee.










maanantai 13. helmikuuta 2017

Don't complain, just work harder

Meillä on takana treenin täyteinen viikonloppu. Lauantaina käytiin pitkästä aikaa herättelemässä tokotreenejä henkiin. Talven ajan kun ollaan pääasiassa agilityyn keskitytty.

Tehtiin ensiksi vähän seuraamista. Siitä ei oikein tahtonut tulla mitään, Ressu edisti, vinkui ja katsekontakti ei ollut kovin vahva. Pikkaisen se loppua kohden petrasi, mutta ei kuitenkaan hyvä ollut. Meillä tosiaan ollut pitkä treenitauko ja Ressulla ehkä virtaa oli, mikä tulvi yli äyräiden. Täytyisi kyllä päättää, mitä alan tälle meidän seuraamiselle tekemään,kun haluaisin sen kuitenkin kuntoon ja hyväksi.

Tehtiin vähän merkin kiertoa, alkuun Ressu kiersi juuri merkin edessä piruetin ja palasi takaisin, mutta pienellä askelavulla eteenpäin homma alkoi sujua ja meni kivasti. Lopuksi vielä ruutua. Tehtiin ihan parin metrin päästä ruutuun menoa ja meni ihan hyvin, vähän paikka ruudussa oli unohtunut, mutta pääsin palkkaamaan kun itse korjasi paikan oikeaan kohtaan. Täytyy nyt tokon saralla kyllä aktivoitua, että saadaan avo-luokka johonkin kuntoon!

Agilityä ollaankin säännöllisesti harrastettu talvellakin. Meillä on kontaktit tulleet aika kivaan kuntoon ja niitä ollaan radalle jo otettu. Siis puomi ja A-este, keinua ei olla vielä tehty. Ylösmenokontaktin ylihyppäämiseen ollaan kokeiltu askeleen rikkomista, eli annan Ressulle este käskyn, sitten huudan "Ressu" niin, että se rikkoo askeleensa ja tadaa, se osuu kontaktille! Eilen treeneissä tuntui, että tämä meni vielä paremmin kuin ennen, se on alkanut selkeästi hoksaamaan, mitä tehdään. Kontakteilla pitää kuitenkin jonkin verran vielä vahvistaa itsenäisempää suoritusta, sillä herkästi, jos palkka on minulla ja jään jälkeen, Ressu kääntyy vinoon taaksepäin pysähtyessään kontaktille.



Tämän näköistä rataa ollaan tehty kaksi viime kertaa treeneissä. Edelliskerralla tehtiin valkoisilla numeroilla ja viimeksi mustilla.

Valkoisilla numeroilla kohta 1-5 tuotti päänvaivaa. Jätin koiran esteen taakse ja menin 2 esteen luokse ja sieltä kutsuin koiran, mutta millään en tahtonut ehtiä ja yleensä 4 esteen se tuli ohi. Harjoittelu tekee mestarin. Muuten valkoisilla numeroilla rata oli ihan simppeli.

Mustilla numeroilla päänvaivan tuotti samainen kohta kuin valkoisilla, eli esteet 8-12. Alkuun tein 8 ja 9 väliin valssin niin, että pääsin esteiden oikealle puolelle, mutta nyt kun lähdin koiran kanssa yhtä aikaa, kerkesin vielä huonommin ja se tuli 4 esteen ohi, koska jäin jälkeen ja en kerinnyt ohjaamaan. Kokeiltiin sitten sitä, että jäänkin vasemmalle puolelle esteitä. Ensin Ressu 8 esteen jälkeen rynni A-esteelle, onhan se sille toki looginen jatko tuon jälkeen. 8 esteen jälkeen voimakas "tässä" käsky, ja päästiin kuin päästiinkin kaikki esteet. Tältä puolelta se sujui ehdottomasti paremmin.

Ressu on alkanut tosi kivasti agilityssä seuraamaan mua ja mun vartanlon0 liikkeitä, itse vain pitäisi muistaa ohjata paremmin. Ja treeneissä vahvistaa itsenäisempää suoritusta.

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Don't stop until you're proud

"I still have a long way to go,
but i'm already so far from
where I use to be
and i'm proud of that".

Yleensä meillä suomalaisilla on tapana ainaa kritisoida itseä, omaa koiraa, kaikkea. Löytää puutteita, kertoa vioista, että ompa vähän huono hermorakenne, treenit meni penkin alle ja lenkilläkin vetää. Helposti unohdetaan puhua hyvistä asioista, onnistuneista treeneistä ja kivasta lenkistä, vaikka niitäkin mahtuisi mukaan.

Ressu täytti viime viikolla neljä vuotta, ja sen kunniaksi täytyy todeta, että mulla on ihan loisto koira, juuri oikeanlainen kaveri opettamaan koiraelämää just mulle! Kun otin Ressun, en tiennyt mitään koirista, en niiden koulutuksesta tai sielunelämästä. Olin aivan kuutamolla, luulin tietäväni, mutta voin nyt käsi sydämellä todeta, ettei mulla ollut aavistustakaan mistään. Vuosien varrella ollaan opittu yhdessä, välillä kantapään kauttakin. Meillä oli vaikeuksia, mietin jopa jo, että jos tästä tulee vain kotikoira ja harrastellaan sitten seuraavan kanssa. Tokokokeisiin pääsystä en edes haaveillut villeimmissä fantasioissakaan paikkamakuun vuoksi. Mutta me tehtiin se, yhdessä. Ja se on kaikkein siistein fiilis ikinä!

Ei me mitään kovin suurta olla saavutettu, eikä tarvitsekkaan. Mutta me päästiin tokokokeisiin, agilitykin melko kivalla mallilla. Me ollaan edistytty. Alettu pikkuhiljaa ymmärtämään toisia ja puhaltamaan yhteen hiileen. Paljon olen itse mokaillut, mutta Ressu on antanut anteeksi. Yhdessä ollaan opittu ja harjoiteltu, kumpikin yhtä pihalla, mutta yhdessä myös pikkuhiljaa kasvettu ja edistytty. Paljon on vielä kesken ja tekemättä, mutta aika kivalla mallilla ollaan. Ressu on opettanut ihan hurjasti, ja olen hirmu ylpeä siitä, mitä siitä on tullut.