tiistai 22. marraskuuta 2016

Kierre vie kiihtyen mennessään

Arki on ollut melko kiireistä viimeaikoina. Itselläni on ollut työharjoittelua ja opinnäytetyön tekoa, päivä on jo pimennyt kun pääsen kotiin. Toko jäänyt nyt vähän taka-alalle viimeaikoina. Agilityssä sen sijaan ollaan aktivoiduttu. Meillä on talven ajan hallitreenit sunnuntaisin.

Ressun kanssa agilityssa on otettu nyt kontaktit suurennuslasin alle. Opetan siis pysäytyskontaktit, jotka jo parin harjoituskerran jälkeen ovat alkaneet sujua melko hyvin. Ongelmaksi meillä vain saattaa muodostua ylösmenokontaktit. Harjoittelimme A-esteellä kontakteja niin, että treenikaveri oli palkkaamassa esteen toisessa päässä onnistuneesta kontaktista ja minä tulin koiran kanssa ja annoin käskyt. Ressulla vain tuppasi tulemaan niin kiire palkalle, että se loikki sujuvasti ylösmenokontaktin yli jo vaikka vauhtiakaan ei vielä ollut. Miten mahtaa meidän sitten käydä, kun este on keskellä rataa?

Olen tähän asti hypyttänyt Ressua lähinnä 40cm rimoilla, mutta nyt kaksissa edellisissä treeneissä rimat on nostettu 50cm. Ajattelin, että nyt se koira hidastuu ja minäkin vihdoin alan pysyä mukana, mutta mitä vielä! Ressu pinkoo sellaista kyytiä, että meikä naama punaisena puuskuttaen koittaa edetä sen tahdissa ja vähän vielä ohjatakkin radalla. Mutta olen melko tyytyväinen meidän edistymiseen kuitenkin jo radanpätkissä. Viime sunnuntaina tehtiin tämän näköistä rataa



Etukäteen mietitytti, miten 7 putkesta kerkeän ennen koiraa 8:lle esteelle, mutta se menikin melko hyvin. Niin hyvin, että nivusenkin sain reväytettyä niin, että kaksi päivää särki :D Mitä sitä suotta itseänsä lämmitellä, kunhan koira on huollettu?

Kahdeksannen ja yhdeksännen esteen välille tein sylkkärin, mitä täytyy vielä treenailla. Ressu ei vielä täysin taivu sitä tekemään, vaan tahtoo tehdä ylimääräisen piruetin ennen estettä. Kaiken kaikkiaan rata meni melko kivasti, kun vain itse muistin ohjata selkeästi.

Alkuun ajattelin, että agility on meille kiva höntsäily laji. Nyt ajattelen, jos vaikka möllikisoihin pääsisi. Kyllä tämä laji vaan on vienyt mennessään allekirjoittaneen sekä saksalaisen tasmaaniantuholaisen. (Oi kyllä, se osaa välillä oikea tuholainenkin olla. Tai lähinnä, jos kissan vessaan on vapaa tie. Tai jos mamma on unohtanut ruokaa hellalle ja lähtee ulos asunnosta, ei kai se sitä enää syö?!)


tiistai 1. marraskuuta 2016

Sillä hetkellä kun epäröit, onko lentäminen mahdollista, teet siitä itsellesi mahdotonta

Mä inhoan marraskuuta, voisin nukkua talviunta koko tämän kuukauden. Pimeää, kylmää, märkää, vielä kerran pimeää. Koiran kanssakin on vaikea treenata, kun aina on pilkkopimeää kun pääsee kotiin arkena. Ei huvittaisi kun olla peiton alla piilossa kevättä odottamassa.


No, on mulla hyviäkin uutisia kaiken pimeyden keskellä. Perjantaina kävimme keuhkokuvissa sekä verikokeilla ja tadaa-keuhkokuume on historiaa. Normaali elämä voi taas alkaa. Ja Ressu on ollut ihan loisto tuulella, energinen, hyvävointinen! Mutta täytyy kyllä vähän kehua omaansa, vaikka Ressulla välillä päässä orava lähtee helposti pois radaltaaan ja hamsteri kaatuu juoksupyörässään niin, että kuppi meinaa mennä nurin ja silmät sumentua, niin kolmea viikkoa täyslevolla ja koira on ollut kuin enkeli. Melkein. Ihmeesti sen pääkoppa vain pysyy kasassa tarpeen tullen.