keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Syksyinen retki Hattulaan

Oli lauantaiaamu, aurinko paistoi, pieni tuulenvire. Piti olla tokotreenit, mutta koira oli vaisu. Ei jaksanut oikein innostua mistään, makasi vain. Kuume 40,1. Lauantaiaamun tokotreenit muuttuivat syksyiseksi retkeksi Hattulaan.

Ressusta otettiin röntgenkuvat ja löydettiin keuhkokuume. Selittää oirelut, luultavasti ruokatorven laajentuman seurauksena tullut aspiraatiopneumonia. Oikeastaan olen viimeaikoina murehtinut, kun Ressulla on ollut enemmän vaisuja päiviä kuin normaalisti, tämä saattaa selittää ne. Ehkä keuhkokuume on ollut tekeillä, mutta epämääräiseen pissatulehdukseen menneet antibiootit hetkeksi sitä helpottivat, mutteivät riittäneet parantamaan. Lisäksi eläinlääkärin mielestä on mahdollista, että välillä keuhkokuume on tehnyt tulojaan, mutta elimistö on sen pystynyt parantamaan. Jokatapauksessa, nyt sitten pitkät antibiootit päällänsä ja vähintään kaksi viikkoa täyslepoa. Jospa nyt kun saataisiin tämä kunnolla kukistettua, ne huonot jaksot jäisivät taaksepäin taas.

Antibiootti alkoi lauantaina illalla, eilen oli ensimäinen päivä kun kuume oli jo selkeästi laskenut ja tänään Ressu on ollut jo melko virkeä ja jaksanut vähän leikkiä. Vaikka toki nyt tosiaan kahteen viikkoon ei saisi kovasti riehua lainkaan.


Kisukin toivoo Ressun pian paranevan leikkikaveriksi, niin ei tartte ikkunoissa kiipeillä. 


keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Mä teen mitä teen ja teen niinku haluun


Ressu on ollut tän viikon todella pirteä. Mulla on itsellä menossa työharjoittelu, jossa joudun vähän pidempiä päiviä tekemään, mutta kiltisti Ressu on kotona ollut ja odottanut.

Tänään sitten vapaapäivän kunniaksi treenailtiinkin oikein urakalla. Ensin tokotreeneihin kavereiden kesken ja sen jälkeen agilityä. Kyllä siinä kolme tuntia vierähti kuin siivillä. Raikas ilma, auringon paiste ja syksyn värit - elämä hymyilee, mitä muuta voi toivoa. No, ehkä kahtakymmentä lisäastetta ulos ja kupin kahvia. 

Tokossa tehtiin seuraamista ja merkin kiertoa. Merkin kierto menee ihan hyvin, matkaa vain pitää lisätä ja vahvistaa kiertoa myös kauempaa. Seuraamiseen olin tyytyväinen, kunnes näin kuvat siitä. Muuten Ressu teki hyvällä fiiliksellä, mutta käännökset vasempaan eivät vain suju. En sitä itse liikettä suorittaessa edes nähnyt, mutta kyllä se aivan hriveää kuraa on, kun kuvista katsoo. Täytyy nyt pilkkoa tuo käännös pienempiin osiin, tehdä askel askeleelta se uudestaan kuntoon. Miksi tehdä kahta askelta, jos yksikään ei suju?








Vasemmalle käännöksen tulos

Agiliidot meni pitkän tauon jälkeen kivasti. Ressu tykkää touhusta, minä tykkään touhusta. Minä yritän ohjata oikeille esteille, Ressu yrittää totella ohjeita. Aina vaan mä en onnistu siinä ohjauksessa. Mutta tehtiin siis lyhyttä, simppeliä radan pätkää, jossa oli yksi valssi ja suora pätkä putkella ja parilla esteellä. Lisäksi treenailtiin vähän persjättöä, mikä tuotti vaikeuksia lähinnä oman hahmottamiskyvyn puutteen vuoksi.  Ressu on alkanut ihan kivasti irrota esim. putkelle, mun pitäisi vain muistaa se eikä kädestä pitäen viedä koiraa jokaiselle esteelle.

Mahdollisuuksien mukaan saattaisi irrota talveksi mahdollisuus treenailla agilityä hallissa, toivotaan nyt, että onnistuisi. 





sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Elämää ruokatorven laajentuman kanssa

Meidän matkaa Ressun kanssa on varjostanut sairaus nimeltä ruokatorven laajentuma. Aiemmassa postauksessa kerroin ajasta, kun se diagnosoitiin, joten nyt ajattelin kertoa, miten elämä on diagnoosin kanssa sujunut.

Ruokatorven laajentuma voi olla synnynnäinen tai tulla syystä tai toisesta aikuisiällä. Ressulla se luultavasti on synnynnäinen, mutta oireet alkoivat vasta suurinpiirtein vuoden iässä. Tai no, pikkupentuna se kyllä oksenteli normaalia enemmän, mutta voihan pentu nyt muutenkin oksentaa herkemmin, joten en sitä edes tajunnut aikoinaan sen enempää lähteä tutkimaan. Oksentelu kuitenkin loppui hetkeksi ja noin vuoden iässä oireet alkoivat kunnolla. Alkuun se oli pientä närästystä, lopulta se paheni niin, ettei koira pärjännyt ilman närästyslääkkeitä ja laihtui monta kiloa. Oireina tosiaan närästys ja pulauttelu, koira oli vaisu ja selvästi huonovointinen.

Noh, diagnoosin jälkeen elämä on sujunut välillä paremmin ja välillä huonommin. Me ollaan tavallaan oltu "onnekkaita", jos niin voi sanoa, sillä ymmärtääkseni kaikki koirat eivät näinkää pitkään diagnoosin kanssa porskuta. Kaikki eivät pysty välttämättä vettäkään kunnolla juomaan. Ressulla oli aluksi syöttötuoli, mutta nykyään se syö sängyn reunalla "orava-asennossa", etutassut siis sängyn päällä. Antepsin on meille ollut korvaamaton lääke, siinä sivussa Losec tai Ranixal huonoimpina kausina. Koitan pitää Ressua yleensä 10-20 minuuttia pystyasennossa ruuan jälkeen, jotta ruoka laskeutuisi paremmin mahalaukkuun.

Välillä on ollut parempia jaksoja ja Ressu pitkäänkin hyvä ilman oireita, toisinaan taas tulee huonompia kausia, jolloin närästääkin enemmän. Pääasiassa kuitenkin Ressu on voinut hyvin ja pystynyt elämään koiran arvoista elämää, mikä on mielestäni tärkeintä.  Viime aikoina tuntuu, että huono kausi on vain jatkunut hieman pidempään, vaikka ajoittain valon pilkahduksiakin on näkyvissä. Toki tilannetta hankaloittaa se, että sataprosenttisen varmaksi ei tiedetä, onko Ressulla suolistossa jotain IBD tyyppistä vai onko kaikki oireet ruokatorven laajentumasta johtuvaa. Vai voiko sillä olla myös sen verran herkkä tuo vatsa, että kaikki ruuat eivät sovi, joka myös osaltaan aiheuttaa närästystä?  Lisäksi närästys peittää alleen myös muita asioita helposti, esimerkiksi edellisessä postauksessani kertomani tulehdus virtsateissä oli tällainen asia. Ressu oli pitkään vaisu, ajattelin sen johtuvan närästyksestä, mutta syy olikin toisaalla.

Välillä on vaikea hahmottaa, mikä on normaalia ja mikä ei. Nukkuuko se paljon, koska sillä on huono olo vai koska se on väsynyt? Kyllä kaikki tuttavatkin huomaavat, jos Ressulla on todella huono olo, sillä silloin se läinnä makoilee. Mutta kun välillä se käyttäytyy ns. normaalin koiran tavoin, etenee kävellen, ei seuraa kuin varjo ja leikkii vain leikittäessä, monet ajattelevat, että ihan kunnossahan se on. Mutta kun Ressu ei ole kuin normaali koira, Ressu etenee juosten, se seuraa, se juoksee keittiöön kun haistaa siellä ruuan, se tiputtaa limaista palloa tietokoneen näppäimistölle ja vinkuu kun en heitä, se on ärsyttävä. Mutta ai että mä rakastan sitä, kun Ressu ärsyttää mua. Kun pidemmän närästysjakson jälkeen se pallo tipahtaa taas näppäimistölle tai koira juoksee niin, että telkkari heiluu. Se on Ressu. Jotenkin sen omansa vaan kuitenkin tuntee, huomaa asioita, mitä ulkopuoliset eivät. Huomaa jo pelkkien korvien asennosta, että nyt sillä on huono olo.



Sanotaanko, että viimeisen kuukauden sisällä meillä on tosiaan elelty tätä huonompaa, närästäväisempää jaksoa. Välillä on päiviä, kun Ressu on oma itsensä, mutta välillä närästys ottaa vallan. Ruoka meni vaihtoon, nyt syödään Royal caninin hypoallergic-muroja.  Mietein jopa, että jos närästys nyt ei taas pidemmäksi aikaa tästä laannu, niin veisin koiran Turkuun eläinlääkärille, jolla kävimme, kun sairaus diagnosoitiin ja joka on näihin juttuihin erikoistunut. Ja toivon parasta, että se menisi ohi, niin kuin se on aina mennyt. Mutta on tässä välillä mennyt paremminkin ja jopa treeneissä piipahdettu, joten ei me olla Ressun kanssa toivoa menetetty. Välillä vain on raskata, kun yhdestä ongelmasta selvitään, tuntuu, että toinen jo kolkuttelee ovella.