sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Uusi aluevaltaus

Olen pitkään mietiskellyt, että hakua olisi kiva mennä kokeilemaan, mutta treeniryhmiä ei ole löytynyt. Nyt eräs treenikaveri kysyi, kiinnostaisiko tulla mukaan. Ja meitähän kiinnosti.

Meitä olisi viisi treenaamassa, minun lisäkseni toinen vasta alkaja ja muut jo vähän kokeneempia harrastajia. Porukka vaikutti kivalta ja neuvovalta, joten mielelläni käyn kyllä harrastelemassa tätäkin lajia.

Ressulle aloitettiin koko homma makkararingillä, jotta ihmiset metsässä tulisivat normaaliksi asiaksi eikä se niitä jännittäisi. Ressua ei hetkauttanut vieraat ihmiset yhtään, muutaman namin se kävi hakemassa, mutta ei oikein ymmärtänyt ringin hauskuutta, löysi kepin ja tuumasi, että pitäkää nakkinne, minulla on keppi.

Lähdettiin siis tekemään ihan haun alkeita. Treenikaveri otti lelun käteen ja käveli vähän matkan päähän metsään, lähetin Ressun ukko-käskyllä ja Ressu juoksi lelulle ja se palkattiin. Tämä vielä toisen ihmisen kanssa. Ressu irtaantuu hyvin toisen tykö eikä tuumaa pahaa vieraastakaan ihmisestä vaan leikkii tämänkin kanssa. Tästä on ensikerralla hyvä jatkaa.


Fear will paralyze you

"Say goodnight, not goodbye
You will never leave my heart behind."


Monien kuulee sanovan, että kun tästä meidän koirasta aika jättää, uutta ei enää tule. Menettäminen ja irtipäästäminen pitkäaikaisesta ystävästä on vaikeaa.

Itse en ajattele, etten uutta koiraa ottaisi enää. En oikein osaa kuvitella koiratonta elämää, en oikeastaan edes halua. Mutta Ressun sairauden takia pelko menettämisestä on aina välillä kummitellut takaraivossa. Olen valmis hoitamaan koiraa, mutta olen myös sitä mieltä, että koiran tulee saada elää pääasiassa onnellista koiranelämää, ei ole oikein pitää koiraa joka kärsii ja joka ei ole enää autettavissa vain koska itse haluaa. En tuomitse siis koiran lääkityksiä tai muita missään nimessä, jos niiden avulla se pystyy elämään hyvää elämää vielä.

Perheessä meillä on aina ollut koiria. Kun olin muutaman vuoden ikäinen, meille tuli sekarotuinen mäyräkoira Pepe. Pepe jouduttiin lopettamaan, kun olin 15-vuotias ja yhä muistan, kuinka pahalta se tuntui. Voin vain kuvitella, kuinka pahalta tuntuisi menettää Ressu. Ressu on esimäinen oma koirani, se on ollut mukana kun olen kasvanut aikuiseksi, se on tullut viereen kun olen itkenyt, se on ollut vierellä kun olen kantanut tavaroita uuteen kotiini. Tuntuu kuin se olisi ollut siinä aina.

Ressu on kokenut niin paljon sen pienen elämän aikana. Sen ollessa 7kk, se jäi auton alle. Jalkaan tuli haava ja hampaita irtosi, mutta se toipui, mitään ei katkennut. Muistan kun istuin eläinlääkärillä Ressun ollessa paikattavana ja pidättelin kyyneleitä. Ressu kuitenkin taisteli, selvisi. Ressu sairastui puolitoistavuotiaana. Se oli pahimmillaan niin huonossa kunnossa, että se ei omin voimin jaksanut hypätä autosta pois, se ei jaksanut leikkiä. Muistan yhä sen päivän kun ajoin vanhempieni luokse, isä nosti Ressun autosta ja minä itkin vieressä. Makasin Ressun vieressä, rukoilin että se selviäisi. Ja se selvisi. Mutta sairauden takia sille yhtä tulee jaksoja, jolloin närästys voimistuu. Närästyslääkkeet tällöin yleensä auttavat ja se niistä toipuu, pääasääntöisesti se on hyvinvoiva ja elää täyspainoista koiranelämää. Mutta huonoina hetkinä pelko varjostaa elämää. Mutta tiedän, että Ressu on taistelija. Sillä on vielä matkaa kuljettavana, elämää nähtävänä ja yksi omistaja koulutettavana. Ja sitten kun Ressu on taistellut viimisen taistelunsa, tiedän, että voin olla kiitollinen jokaisesta päivästä, jonka olen sen kanssa saanut viettää. Mutta se päivä ei toivottavasti ole vielä moneen vuoteen.


"Oot mun kaikuluotain
Minut viet satamaan
Olet maa josta kasvoin
Minut kaskeksi raivaat."

perjantai 29. heinäkuuta 2016

Sussa on kipinä, sen kanssa synnytään

Tänään ohjelmassa oli vähän tokoilua kavereiden kesken. Lämpömittari näytti +25 ja aurinko porotti. Tehtiin lyhyet treenit, ohjelmassa oli ruutua ja kiertoa, pieni pätkä seuruuta ja paikkamakuu ryhmässä.


Kierto alkaa hiljalleen sujua paremmin. Lyhyeltä matkalta se jo osaa sen, menee kierron tiiviisti ja nopeasti, mutta matkaa lisätessä se käy merkin edessä pyörähtämässä piruetteja ja ihmettelee, että eikös tää nyt joku tänmoinen sirkustemppu ollutkaan?

Ruutu meillä on täysin alkutekijöissä. Tehtiin lyhyeltä matkalta niin, että kävin merkkaamassa paikan ja lähetin koiran, palkkasin kun osui oikeaan paikkaan ruudussa. Loppuun ruutua vähän kauempaa, niin että lelu odotti ruudussa.

Paikkamakuussa Ressu oli hienosti. Kaverin porokoiralla oli juoksut menossa ja tärppipäivät kohdillaan, mutta siitä huolimatta Ressu oli nätisti, sitä ei paljoa muijat kiinnosta, kun mammalla on pallo taskussa minkä saa palkaksi jos on nätisti. Kaikenkaikkiaan kivat treenit, lämpimästä ilmasta huolimatta Ressu oli hyvässä vireessä ja jaksoi tehdä.

Meillähän on ensi viikolla toko kokeet Forssassa. Lisäksi olen ilmoittautunut Huittisissa olevaan kokeeseen parin viikon päästä. Tarkoituksena olisi TK1 saada napattua tänä kesänä, mutta voihan olla, että se ei heti ensimäisestä kolmesta kerrasta tapahdu. Ensimäisessä kokeessamme olimme tosiaan kesäkuussa ja saimme ykköstuloksen ja kunniapalkinnon, ei lainkaan pöllömmin kun ajattelee, että koe oli niin ohjaajalle kuin koirallekkin ensimäinen. On se Ressu vaan näppärä otus.








What a wonderfull world

I see trees of green, red roses too
I see them bloom for me and you
And I think to myself what a wonderful world.