lauantai 31. joulukuuta 2016

Suunnitelmat vuodelle 2017

"Tomorrow is the first blank page of 365 page book. Write a good one."




Vuosi 2016 alkaa olemaan taputeltu ja uutta kohden mennään. Vuosi on ollut melko hajanainen, mukaan on mahtunut muuttoa, agilityn aloitusta, sairasteluja, paranemisia, kisauran korkkausta... Paljon on tehty ja paljon on vielä tekemättä.

Suunnitelmat & tavoitteet vuodelle 2017

* Terveys - kaikkihan tätä toivovat, mutta kroonisesti sairaan koiran kanssa elävälle se ei olekaan niin itsestään selvää. Loppujen lopuksi millään harrastuksilla tai kisoilla ei ole väliä, kunhan Ressu pysyisi nyt terveenä ja pystyisi elämään arvoistaan elämää.
*Agilityn jatkaminen, vuoden päästä keppien ja kontaktien olisi parempi olla kunnossa :D
*Tokossa jos avo-luokan liikkeet saisi kuntoon, vähintään möllikisoissa starttaus.
*Ensi vuoden lopulle mahdollisia isompia suunnitelmia näkyvissä, joista lisää, kun asiat varmistuvat!

Nyt meidän poppoolta hyvää ja onnellista uutta vuotta!





lauantai 10. joulukuuta 2016

Agilityepikset

Tänään oltiin agilityn möllikilpailuissa ensimmäistä kertaa ikinä. Osallistuin Ressun kanssa kerran putkiralliin ja kaksi kertaa möllihyppäriin.

Putkiralli meni tosi kivasti ja voitettiinkin vallan koko homma.


Hyppärillä ensimmäinen kerta meni pieleen, itse olin jotenkin kamalan hermostunut ja ohjasin päin honkia niin, että koirakin ohitti pari estettä. Toisella kieroksella menikin paremmin kun muistin ohjata. Yksi rima tippui, eli 5 virhepistettä, mutta kolmas sija. Olen kyllä tyytyväinen! Hyvä Ressu!






maanantai 5. joulukuuta 2016

It never gets easier, you just get better

Kontaktit ja kepit, nuo agilityn mustat lampaat. Niin työläät ja niin hitaat opettaa, ei yhtään kärsimättömän ihmisen hommaa tuollainen. Mutta ei voi kiirehtiäkkään, jos haluaa kunnolliset. Ja mehän ei kelpuuteta muuta kuin täydellistä. Ehkä niistäkin joskus valmiita tulee.

Keppejä ollaan menty vasta muutamia kertoja, mutta päädyin ottamaan käyttöön vinokepit.  Alkuun kokeilin opettaa keppejä namin kanssa houkuttelemalla, mutta  Ressu kyllästyi kovin helposti ja nopeasti hommaan. Ohjureilla taas koira ei niin paljoa joudu ajattelemaan jos vain pyyhältää kaasu pohjassa, joten vinokepit tuntuvat meille sopivalta keinolta opettaa kepit. Saa nähdä, olenko samaa mieltä parin kuukauden päästä.

Kontaktit ovat ihan kivalla mallilla. Vähän Ressu vielä arpoo, missä se paikka on, kun kuuluu pysähtyä, mutta selkeästi edistymistä tapahtunut. Kokonaan Ressu ei kontaktiesteitä ole mennyt, vaan lähinnä hinkataan A-esteen tai puomin pelkkää alasmenoa ja siinä pysäytyskontaktia. 

Edellisviikolla mentiin tämän näköistä rataakin

1-3 esteet tuntuivat hankalilta alkuun taipua, mutta nopeasti päästiin vauhtiin ja ne alkoivat mennä kivasti. Kohdasta 14-15 mietein alkuun, saanko Ressun menemään oikeasta päästä putkea sisään, mutta Ressu on kyllä todella ohjaajanöyrä koira ja seuraa mua radalla tarkkaan, eikä edes meinannut mennä väärästä päästä putkeen, vähän vain meinasi jäädä jarruttelemaan ja varmistelemaan, mihin pitää mennä. Mutta se on kyllä ihan mahtavaa, kun koira pienestäkin vartalon käännöstä menee oikeaan suuntaan. Tai pienestäkin vartalon käännöstä hyppää väärän esteen, jos ohjaaja töpeksii. 

Viimeisimmissä agilitytreeneissä sunnuntaina tehtiin vähän irtoamisharjoituksia ja helppoa radanpätkää, johon saatiin vähän vauhtia mukaan. Kaipaan sitä, että koira hakee itsenäisemmin esteet ja irtoaa ohjauksiin kauempaa. lLähdettiin tekemään suoraa kahden putken ja yhden hypyn pätkää etupalkalla ja hyvin Ressu irtosikin. Lopuksi vielä vähän ratatreeniä. 


Tässä ainoa mietteeni oli rengas, sillä sitä ei oltu menty hetkeen. Ensin Ressu meinasi sen kiertää, mutta pari kertaa hypättiin sen läpi ja Ressu alkoi hyvin hakea estettä. Itselläni on todella huono muisti käskyjen kanssa ja olen pyrkinyt pitämään ne yksinkertaisina, joten olen renkaallekkin käyttänyt samaa "hop" käskyä kuin muillekkin hypyille. Tästä sain vähän moitteita, sillä koiran olisi helpompi hakea rengasta radalla, kun sille olisi erillinen käsky. Täytyy koittaa yksi rengas-sana vielä lahopäähän takoa. 

Suunnitelmissa olisi vuokrailla treenihallia myös itsenäiseen käyttöön talven aikana, niin pääsisi ainakin kontakteja ja keppejä hiomaan tuon ohjatun treenin ohella. Lisäksi jos tähdet ovat oikeassa asennossa, saattaisi yhdet putkirallit olla näköpiirissä. 

tiistai 22. marraskuuta 2016

Kierre vie kiihtyen mennessään

Arki on ollut melko kiireistä viimeaikoina. Itselläni on ollut työharjoittelua ja opinnäytetyön tekoa, päivä on jo pimennyt kun pääsen kotiin. Toko jäänyt nyt vähän taka-alalle viimeaikoina. Agilityssä sen sijaan ollaan aktivoiduttu. Meillä on talven ajan hallitreenit sunnuntaisin.

Ressun kanssa agilityssa on otettu nyt kontaktit suurennuslasin alle. Opetan siis pysäytyskontaktit, jotka jo parin harjoituskerran jälkeen ovat alkaneet sujua melko hyvin. Ongelmaksi meillä vain saattaa muodostua ylösmenokontaktit. Harjoittelimme A-esteellä kontakteja niin, että treenikaveri oli palkkaamassa esteen toisessa päässä onnistuneesta kontaktista ja minä tulin koiran kanssa ja annoin käskyt. Ressulla vain tuppasi tulemaan niin kiire palkalle, että se loikki sujuvasti ylösmenokontaktin yli jo vaikka vauhtiakaan ei vielä ollut. Miten mahtaa meidän sitten käydä, kun este on keskellä rataa?

Olen tähän asti hypyttänyt Ressua lähinnä 40cm rimoilla, mutta nyt kaksissa edellisissä treeneissä rimat on nostettu 50cm. Ajattelin, että nyt se koira hidastuu ja minäkin vihdoin alan pysyä mukana, mutta mitä vielä! Ressu pinkoo sellaista kyytiä, että meikä naama punaisena puuskuttaen koittaa edetä sen tahdissa ja vähän vielä ohjatakkin radalla. Mutta olen melko tyytyväinen meidän edistymiseen kuitenkin jo radanpätkissä. Viime sunnuntaina tehtiin tämän näköistä rataa



Etukäteen mietitytti, miten 7 putkesta kerkeän ennen koiraa 8:lle esteelle, mutta se menikin melko hyvin. Niin hyvin, että nivusenkin sain reväytettyä niin, että kaksi päivää särki :D Mitä sitä suotta itseänsä lämmitellä, kunhan koira on huollettu?

Kahdeksannen ja yhdeksännen esteen välille tein sylkkärin, mitä täytyy vielä treenailla. Ressu ei vielä täysin taivu sitä tekemään, vaan tahtoo tehdä ylimääräisen piruetin ennen estettä. Kaiken kaikkiaan rata meni melko kivasti, kun vain itse muistin ohjata selkeästi.

Alkuun ajattelin, että agility on meille kiva höntsäily laji. Nyt ajattelen, jos vaikka möllikisoihin pääsisi. Kyllä tämä laji vaan on vienyt mennessään allekirjoittaneen sekä saksalaisen tasmaaniantuholaisen. (Oi kyllä, se osaa välillä oikea tuholainenkin olla. Tai lähinnä, jos kissan vessaan on vapaa tie. Tai jos mamma on unohtanut ruokaa hellalle ja lähtee ulos asunnosta, ei kai se sitä enää syö?!)


tiistai 1. marraskuuta 2016

Sillä hetkellä kun epäröit, onko lentäminen mahdollista, teet siitä itsellesi mahdotonta

Mä inhoan marraskuuta, voisin nukkua talviunta koko tämän kuukauden. Pimeää, kylmää, märkää, vielä kerran pimeää. Koiran kanssakin on vaikea treenata, kun aina on pilkkopimeää kun pääsee kotiin arkena. Ei huvittaisi kun olla peiton alla piilossa kevättä odottamassa.


No, on mulla hyviäkin uutisia kaiken pimeyden keskellä. Perjantaina kävimme keuhkokuvissa sekä verikokeilla ja tadaa-keuhkokuume on historiaa. Normaali elämä voi taas alkaa. Ja Ressu on ollut ihan loisto tuulella, energinen, hyvävointinen! Mutta täytyy kyllä vähän kehua omaansa, vaikka Ressulla välillä päässä orava lähtee helposti pois radaltaaan ja hamsteri kaatuu juoksupyörässään niin, että kuppi meinaa mennä nurin ja silmät sumentua, niin kolmea viikkoa täyslevolla ja koira on ollut kuin enkeli. Melkein. Ihmeesti sen pääkoppa vain pysyy kasassa tarpeen tullen.




keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Syksyinen retki Hattulaan

Oli lauantaiaamu, aurinko paistoi, pieni tuulenvire. Piti olla tokotreenit, mutta koira oli vaisu. Ei jaksanut oikein innostua mistään, makasi vain. Kuume 40,1. Lauantaiaamun tokotreenit muuttuivat syksyiseksi retkeksi Hattulaan.

Ressusta otettiin röntgenkuvat ja löydettiin keuhkokuume. Selittää oirelut, luultavasti ruokatorven laajentuman seurauksena tullut aspiraatiopneumonia. Oikeastaan olen viimeaikoina murehtinut, kun Ressulla on ollut enemmän vaisuja päiviä kuin normaalisti, tämä saattaa selittää ne. Ehkä keuhkokuume on ollut tekeillä, mutta epämääräiseen pissatulehdukseen menneet antibiootit hetkeksi sitä helpottivat, mutteivät riittäneet parantamaan. Lisäksi eläinlääkärin mielestä on mahdollista, että välillä keuhkokuume on tehnyt tulojaan, mutta elimistö on sen pystynyt parantamaan. Jokatapauksessa, nyt sitten pitkät antibiootit päällänsä ja vähintään kaksi viikkoa täyslepoa. Jospa nyt kun saataisiin tämä kunnolla kukistettua, ne huonot jaksot jäisivät taaksepäin taas.

Antibiootti alkoi lauantaina illalla, eilen oli ensimäinen päivä kun kuume oli jo selkeästi laskenut ja tänään Ressu on ollut jo melko virkeä ja jaksanut vähän leikkiä. Vaikka toki nyt tosiaan kahteen viikkoon ei saisi kovasti riehua lainkaan.


Kisukin toivoo Ressun pian paranevan leikkikaveriksi, niin ei tartte ikkunoissa kiipeillä. 


keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Mä teen mitä teen ja teen niinku haluun


Ressu on ollut tän viikon todella pirteä. Mulla on itsellä menossa työharjoittelu, jossa joudun vähän pidempiä päiviä tekemään, mutta kiltisti Ressu on kotona ollut ja odottanut.

Tänään sitten vapaapäivän kunniaksi treenailtiinkin oikein urakalla. Ensin tokotreeneihin kavereiden kesken ja sen jälkeen agilityä. Kyllä siinä kolme tuntia vierähti kuin siivillä. Raikas ilma, auringon paiste ja syksyn värit - elämä hymyilee, mitä muuta voi toivoa. No, ehkä kahtakymmentä lisäastetta ulos ja kupin kahvia. 

Tokossa tehtiin seuraamista ja merkin kiertoa. Merkin kierto menee ihan hyvin, matkaa vain pitää lisätä ja vahvistaa kiertoa myös kauempaa. Seuraamiseen olin tyytyväinen, kunnes näin kuvat siitä. Muuten Ressu teki hyvällä fiiliksellä, mutta käännökset vasempaan eivät vain suju. En sitä itse liikettä suorittaessa edes nähnyt, mutta kyllä se aivan hriveää kuraa on, kun kuvista katsoo. Täytyy nyt pilkkoa tuo käännös pienempiin osiin, tehdä askel askeleelta se uudestaan kuntoon. Miksi tehdä kahta askelta, jos yksikään ei suju?








Vasemmalle käännöksen tulos

Agiliidot meni pitkän tauon jälkeen kivasti. Ressu tykkää touhusta, minä tykkään touhusta. Minä yritän ohjata oikeille esteille, Ressu yrittää totella ohjeita. Aina vaan mä en onnistu siinä ohjauksessa. Mutta tehtiin siis lyhyttä, simppeliä radan pätkää, jossa oli yksi valssi ja suora pätkä putkella ja parilla esteellä. Lisäksi treenailtiin vähän persjättöä, mikä tuotti vaikeuksia lähinnä oman hahmottamiskyvyn puutteen vuoksi.  Ressu on alkanut ihan kivasti irrota esim. putkelle, mun pitäisi vain muistaa se eikä kädestä pitäen viedä koiraa jokaiselle esteelle.

Mahdollisuuksien mukaan saattaisi irrota talveksi mahdollisuus treenailla agilityä hallissa, toivotaan nyt, että onnistuisi. 





sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Elämää ruokatorven laajentuman kanssa

Meidän matkaa Ressun kanssa on varjostanut sairaus nimeltä ruokatorven laajentuma. Aiemmassa postauksessa kerroin ajasta, kun se diagnosoitiin, joten nyt ajattelin kertoa, miten elämä on diagnoosin kanssa sujunut.

Ruokatorven laajentuma voi olla synnynnäinen tai tulla syystä tai toisesta aikuisiällä. Ressulla se luultavasti on synnynnäinen, mutta oireet alkoivat vasta suurinpiirtein vuoden iässä. Tai no, pikkupentuna se kyllä oksenteli normaalia enemmän, mutta voihan pentu nyt muutenkin oksentaa herkemmin, joten en sitä edes tajunnut aikoinaan sen enempää lähteä tutkimaan. Oksentelu kuitenkin loppui hetkeksi ja noin vuoden iässä oireet alkoivat kunnolla. Alkuun se oli pientä närästystä, lopulta se paheni niin, ettei koira pärjännyt ilman närästyslääkkeitä ja laihtui monta kiloa. Oireina tosiaan närästys ja pulauttelu, koira oli vaisu ja selvästi huonovointinen.

Noh, diagnoosin jälkeen elämä on sujunut välillä paremmin ja välillä huonommin. Me ollaan tavallaan oltu "onnekkaita", jos niin voi sanoa, sillä ymmärtääkseni kaikki koirat eivät näinkää pitkään diagnoosin kanssa porskuta. Kaikki eivät pysty välttämättä vettäkään kunnolla juomaan. Ressulla oli aluksi syöttötuoli, mutta nykyään se syö sängyn reunalla "orava-asennossa", etutassut siis sängyn päällä. Antepsin on meille ollut korvaamaton lääke, siinä sivussa Losec tai Ranixal huonoimpina kausina. Koitan pitää Ressua yleensä 10-20 minuuttia pystyasennossa ruuan jälkeen, jotta ruoka laskeutuisi paremmin mahalaukkuun.

Välillä on ollut parempia jaksoja ja Ressu pitkäänkin hyvä ilman oireita, toisinaan taas tulee huonompia kausia, jolloin närästääkin enemmän. Pääasiassa kuitenkin Ressu on voinut hyvin ja pystynyt elämään koiran arvoista elämää, mikä on mielestäni tärkeintä.  Viime aikoina tuntuu, että huono kausi on vain jatkunut hieman pidempään, vaikka ajoittain valon pilkahduksiakin on näkyvissä. Toki tilannetta hankaloittaa se, että sataprosenttisen varmaksi ei tiedetä, onko Ressulla suolistossa jotain IBD tyyppistä vai onko kaikki oireet ruokatorven laajentumasta johtuvaa. Vai voiko sillä olla myös sen verran herkkä tuo vatsa, että kaikki ruuat eivät sovi, joka myös osaltaan aiheuttaa närästystä?  Lisäksi närästys peittää alleen myös muita asioita helposti, esimerkiksi edellisessä postauksessani kertomani tulehdus virtsateissä oli tällainen asia. Ressu oli pitkään vaisu, ajattelin sen johtuvan närästyksestä, mutta syy olikin toisaalla.

Välillä on vaikea hahmottaa, mikä on normaalia ja mikä ei. Nukkuuko se paljon, koska sillä on huono olo vai koska se on väsynyt? Kyllä kaikki tuttavatkin huomaavat, jos Ressulla on todella huono olo, sillä silloin se läinnä makoilee. Mutta kun välillä se käyttäytyy ns. normaalin koiran tavoin, etenee kävellen, ei seuraa kuin varjo ja leikkii vain leikittäessä, monet ajattelevat, että ihan kunnossahan se on. Mutta kun Ressu ei ole kuin normaali koira, Ressu etenee juosten, se seuraa, se juoksee keittiöön kun haistaa siellä ruuan, se tiputtaa limaista palloa tietokoneen näppäimistölle ja vinkuu kun en heitä, se on ärsyttävä. Mutta ai että mä rakastan sitä, kun Ressu ärsyttää mua. Kun pidemmän närästysjakson jälkeen se pallo tipahtaa taas näppäimistölle tai koira juoksee niin, että telkkari heiluu. Se on Ressu. Jotenkin sen omansa vaan kuitenkin tuntee, huomaa asioita, mitä ulkopuoliset eivät. Huomaa jo pelkkien korvien asennosta, että nyt sillä on huono olo.



Sanotaanko, että viimeisen kuukauden sisällä meillä on tosiaan elelty tätä huonompaa, närästäväisempää jaksoa. Välillä on päiviä, kun Ressu on oma itsensä, mutta välillä närästys ottaa vallan. Ruoka meni vaihtoon, nyt syödään Royal caninin hypoallergic-muroja.  Mietein jopa, että jos närästys nyt ei taas pidemmäksi aikaa tästä laannu, niin veisin koiran Turkuun eläinlääkärille, jolla kävimme, kun sairaus diagnosoitiin ja joka on näihin juttuihin erikoistunut. Ja toivon parasta, että se menisi ohi, niin kuin se on aina mennyt. Mutta on tässä välillä mennyt paremminkin ja jopa treeneissä piipahdettu, joten ei me olla Ressun kanssa toivoa menetetty. Välillä vain on raskata, kun yhdestä ongelmasta selvitään, tuntuu, että toinen jo kolkuttelee ovella.


tiistai 20. syyskuuta 2016

Shit happens

Muistisääntö iselle, älä ilmoittaudu enää mihinkään koulutukseen tai kokeeseen. Jos ilmoittaudut, koirasi menee rikki.

Meillä on ollut vähän ankeammat ajat. Kaikki alkoi noin viikko sitten, kun Ressu oli mennyt ja syönyt muovia, sellaista koiran lihapötkössä olevaa. Sitä se siinä sitten yön oksensi ulos, mutta luojan kiitos kaikki tuli pois ja tukoksilta sekä kirurgin pöydältä vältyttiin. No, siitä asti Ressu on ollut todella vaisu, ruoka ei maistu ja etenee kävellen, mikä on todella huolestuttavaa sen kohdalla. Se juo kuin hevonen ja kusee sitäkin enemmän. Ajattelin ensin, että sen vatsa ärtyi ja sitä närästää, joten se juo kipuun. Mutta se kusen määrä, ei kukaan voi sillä tavalla kusta. Varasin sitten aikaa eläinlääkärille siinä uskossa, että nyt ne munuaiset menivät ja pettivät.

Eläinlääkärissä otettiin verikokeet ja virtsanäyte. Verikokeissa ei mitään, munuaiset maksa, perusverenkuva ja verensokeri ok. Virtsassa ei näy bakteerikasvua. Närästykseen saatiin primperan kuuri. Eilen lääkäri sitten soitteli, oli tehnyt virtsasta vielä proteiini-kreatiini suhteen, jonka mukaan Ressulla erittyisi hieman proteiinia virtsaan. (Kuulemma aivan rajalla, erittyykö vai ei.) Lisäksi neutrofiilit verikokeissa hieman koholla, joten hän epäili jotain tulehdusta virtsateissä, munuaisessa tai eturauhasessa. Tällainen proteiinin erityshän voisi viitata myös munuaisongelmiin, mutta sitä lääkäri piti epätodennäköisenä. Otetaan kuitenkin herkempi munuaiskoe vielä, kun menemme kontrolliin myöhemmin. Nyt saimme siis 10 vrk mittaisen antibiootti kuurin ja toivotaan, että se alkaa vaikuttaa ja saadaan koira taas kuosiin.

Tokokokeet ja tulevat koulutukset piti perua, mutta tärkeintä nyt on saada Ressu taas kuntoon.


perjantai 9. syyskuuta 2016

Summer has come and passed

Syksy on tullut. Blogissakin on ollut hiljaiseloa, mutta kaikenlaista on silti keritty touhuta. On alettu taas liikkua normaalisti, eilen käytiin fyssarilla ja Ressu on parempaan päin. Lihakset jo paremman tuntuiset, jalkakaan ei oireile. On treenattu, on samoiltu metsässä, on käyty jopa yyterissä koirarannalla.




Tokoa ollaan yritetty hioa. Ilmoittauduin 18.9 Rauman kokeisiin, jos taas päästäisiin keräilemään niitä ykköstuloksia. Treenit ovat pääasiassa keskittyneet kuitenkin avo-luokan merkin kiertoon sekä ruutuun. En ole täysin varma omistanko koiran vai peuran. Kiertoon Ressu pinkoo kuin peuranpoikanen, ruudussa se koittaa kiertää jokaista tötteröä vuorollaan, kun ei täysin tiedä, mitä siltä haetaan. Siinäkin se välillä hyppii kuin vieteri ylöspäin, kun minä koitan kiljua "hyvä" sanaa kun se osuu oikeaan paikkaan. Kierto on siis melko hyvällä mallilla, mutta ruudussa on vielä tekemistä. Se sekoittaa sen kiertoon kovasti, joten pitää läheltä ruutua vahvistaa oikeaa paikkaa ja saada se edes sekunnin sadasosaksi pysähtymään sinne ruutuun. Ressulla on niin kova kiire kiertää kaikkia ruudun neljää tötteröä, jos se ei samantien vahingossa ruutuun mennessä osu oikeaan paikkaan tai en sitä kerkeä palkata.

Muita liikkeitä olen vähän laiskasti treenaillut, mutta pitänee ryhdistäytyä. Seuraaminen kaipaisi ainakin lisää harjoitusta, ryhdin sekä katsekontaktin vahvistamista. Lisäksi ne vasempaan käännökset, ei muistella niitä ennen koetta, eihän...  Kun ei treenaa, ei voi epäonnistua, vai miten se meni?

Oltiimpa myös jälkeä tekemässä. Minulla ei ole mitään hajua koko lajista, mutta onneksi omaa auttavia käsiä. Tein siis lyhyehkön, suoran namijäljen Ressulle metsään. Hyvin se hoksasi ideaa, niin kuin minäkin. Täytyy ehkä alkaa tähänkin lajiin hieman perehtymään enemmän.

Kesä alkaa mennä menojaan, mutta treenikausi ei. Paljon on tehty uutta, saavutettu tavoitteita, itketty ja naurettu. Nyt ollaan valmiina ottamaan loppuvuosi vastaan.  Loppuun vielä kuvia menneen kesän riennoilta.


Ressu ja Hulda

Kuvat @Sanna Huittinen




keskiviikko 17. elokuuta 2016

Don't just fly, soar

Tänään oli Ressun fysioterapia. Kävimme Tampereella koirakuntosalilla, koska ystäväni suositteli sitä ja täytyy kyllä todeta, että olin tyytyväinen.

Alkuun fyssari kartoitti meidän tilannetta ja katseli Ressun liikkeitä. Sitten hän hieroi ja tutkaili koiraa. Ressu malttoi melko hyvin olla paikallaan ja rauhoittua, mitä nyt pientä saksanpaimenkoiramaista itkua ajoittain-koska pidettiin kiinni ja Ressua vitutti,

Mitään radikaalia ei löytynyt, mutta selässä oli jäykkyyttä ja muutama aristava paikka. Lisäksi oikea takajalka ilmeisesti vähän krinnasi vastaan aluksi. Fysioterapeutti epäili, että Ressun jalan oireilu johtuisi selästä, mutta toki täysin varma ei voinut olla, koska selkeää kipeää kohtaa ei löytynyt. Kuitenkin lopuksi sanoi, että hänestä tuntuu, kuin koira jo seisoisi vähän suoremmassa. Eli toivotaan, että tällaisella lihashuollolla saataisiin ongelmat ratkaistua. Kipulääkettä on mennyt ja sen annos nyt puolitetaan ja lopetetaan hiljalleen. Ressu on nyt ollut lähes levossa, mutta saatiin ohjeeksi lisätä viikon ajan hihnalenkkejä reilusti ja viikon jälkeen saisi taas vapaana mennä. Neljän viikon päästä uusi käynti, mutta toki jos kipeytyy uudelleen tai tilanne hankaloituu, mennään aikaisemminkin.

Eli nyt sitten vain lähdetään lenkille ja toivotaan, että jumitukset aukeisivat.


Rankan fysioterapiakokemuksen jälkeen pienen koiran piti saada huilata. 

maanantai 15. elokuuta 2016

If it is not okay, it's not the end

Se tunne kun koira tunkee limaista palloa naamaan, tiputtaa sen tietokoneen näppäimistölle. Vinkuu kun sen kanssa ei leiki, viskoo narulelua niin että maljakot heiluu. Se on aivan ihana tunne kun koira on kunnossa!

Meillä on elelty nyt viime viikko sairaslomalla. Reipas viikko sitten huomasin, että Ressu roikottaa oikeaa takajalkaansa. Se ei ontunut, mutta ei varannut sille paikallaan seistessä. No, eläinlääkäri ei väännellessä löytänyt selkeää kipukohtaa ja kokeilimme kipulääkekuuria ja lepoa. Kipulääkkeellä Ressu ei enää roikottanut jalkaa, mutta selvästi nojasi enemmän vasemmalle ja näin ollen kevensi painoa pois oikealta jalalta. Koira kuvattiin sitten torstaina. Oikealla lanteen alueella on irtopala, joka siellä ollut jo aiemmin ja luultavasti se on seurausta auton alle jäämisestä alle vuotiaana. Muuten kaikki paikat kunnossa, eli rikki se ei ole. Irtopalasta menee kuitenkin kuvat ortopedin lausuttavaksi. Epäilynä on, että vaiva olisi lihasperäistä ja meillä onkin nyt sitten keskiviikkona fysioterapeutti.





Valitettavasti piti nyt sitten tuleva tokokoe ja agilityvalmennus perua. Mutta olen vähän tiiraillut, että uusia kokeita on lähialueilla vielä ihan kivasti syksyn mittaan. Nyt on tärkeintä saada koira kuntoon. Nyt Ressu on ollut jo paljon virkeämpi, vaikka yhä hieman kevittää oikeaa takajalkaa.

Eilen olimme kaverin luona treenailemassa tokoa. Tein melko keyen treenin, koska Ressu on ollut viikon täysin sairaslomalla, ja sen kyllä huomasi. Se oli levoton, äänekäs ja vauhdikas. Tehtiin seuraamista ja kaukokäskyjä häiriöllä. Häiriötä se ei treeneissä tunnu ottavan kenestäkään samalla tavalla kuin viime kokeessa, mutta katsekontaktia on kyllä vahvistettava niin seuruussa kuin sivulla olossa. Katse lähtee liian helposti haahuilemaan, ja saisihan sillä vähän ryhtiä seuruuseen, jos se katsoisi tiiviimmin.


Ihan normaali koira? 
Mutta vasemmalle käännökset, voi herran jumala, En ole ennen tajunnutkaan kuinka pahalta se näyttää kun lähdetään kääntymään, koirahan tulee poikittain mun eteeni. Tiedä sitten, johtuiko ekoista treeneistä sairasloman jälkeen vai onko se aina ollut yhtä karmean näköistä.

Vasemmalle käännös, älkää edes kysykö miten se voi näyttää tältä :D