perjantai 15. syyskuuta 2017

Good vibes only

Blogin päivitys on kiireiden vuoksi jäänyt vähälle. Mutta pieni tilannekatsaus meidän alkutaipaleesta, ehkä tarkempaa treenikertomusta myöhemmin tulollaan.
Riesa on nyt 4kk ja 11 kiloa.  Pieni malinois tykkää käyttää hampaitaan, rakastaa ruokaa ja ei ainakaan nuku lattialla öisin.  Mutta vaikuttaa juuri sellaiselta koiralta, mitä etsein.





Kovasti ollaan totuteltu maailmaan, sosiaalistuttu ja opeteltu juttuja tulevat harrastukset silmällä pitäen. Riesa on toimelias, aktiivinen ja erittäin ahne pentu. Melko kiihkeän ja kovapäivsen oloinen myös. Treenikaverin sanoin "voi ***** mikä pentu, oot tän kaa vie kuses". Mutta oikein kivan oloinen pakkaus.

Toisiin koiriin ja ihmisiin suhtautuu iloisesti ja avoimesti. Ehkä joskus vain turhan innokkaasti, kaikki eivät arvosta sitä, kun pieni malinois tulee kahtasataa suuhun häntä vispaten. Tosin nyt viimeaikoina se on alkanut myös hieman huomioida ympäristöä aktiivisemmin ja mörköikä tekee tulojaan. Riesa on melko terävä koira.

Ollaan käytä treeneissä ja mätsäreissä ihmettelemässä. Kotona ollaan opeteltu kaikennäköistä temppua, lisäksi käyty jälkeä haistelemassa ja tottista opettelemassa yksityisopetuksessa. Eiköhän Riesasta kelpo koira saada. Vai pitäisikö sanoa, että omistajasta kelpo ohjaaja malinöösille.

Tuossa seuraamisen alkuopetuksia, Riesa on 8 viikkoinen


...seuraaminen jatkuu

Riesa 14 viikkoinen, nyt opetellaan käden alla olemista
Videoissa on jostain ihmeellisestä syystä melko ufot äänet, kannattaa ehkä kuunnella ilman, tekniikan ihmelapsi kuittaa.

sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

En oo unohtamassa sua milloinkaan




Elämä muuttui yhtenä toukokuisena iltana hetkessä. Se kääntyi päälaelleen, hyökyaallon lailla pyyhkäisi yli ja vei kaiken. Tai siltä se ainakin hetkittäin tuntui. Mulla oli koko mun elämän ajan ollut koiria talossa, viimeisimmän neljä vuotta se ikioma Ressu. Ressusta oli tullut sellainen peruskallio, se oli siinä aina. Sen kanssa kasvettiin yhdessä. Ja yhtäkkiä maailma vei sen multa pois. Takki tuntui tyhjältä. Jo arki itsessään oli tyhjää, sillä koirasta oli muodostunut niin elämäntapa kuin harrastus. Mitä ihmettä pitäisi töiden jälkeen tehdä iltaisin? En oikein osannut nauttia siitä vapaudesta, mitä koiraton arki toi tullessaan. Ennemmin herään aamulla aiemmin viemään koiran ulos tai tulen perjantaina illan päätteeksi kotiin koiran hoitamaan.

Ajattelen kuitenkin, että surun täytyy antaa tulla, täytyy surra kun sen aika on. Sitten täytyy kääntää katse ylöspäin ja jatkaa eteenpäin, vaikka välillä tuntuisi, kuin tarpoisi vastatuuleen isossa kivikossa eikä kunnolla etenisi. Jossain kohti tuuli tyyntyy ja huomaa, että sitä selvisi. Että tunnelin päässä olikin valoa. Tuska muuttaa hiljalleen muotoa.



"Eikä hänen kuvansa tuottanut minulle surua tai tuskaa enää, vaan hän oli mielessäni kuin suloinen kipu, jonka aamulla heräävä tuntee muistaessaan yöllistä unta, elämää kauniimpaa. Siksi ajatellessani häntä iloitsin, että olin saanut kohdata hänet, enkä toivonut elämättömäksi yhtä ainoata hetkeä, jonka olin saanut elää hänen kanssaan, vaan tiesin, että mittani olisi ollut vajaampi, ellen olisi kohdannut häntä." (Mika Waltari, Sinuhe egyptiläinen)

Mua lohdutti kaiken surun keskellä eräästä koirablogista lukemani lausahdus: "joskus elämässä menettää jotain, mitä ei koskaan kuvitellut voivansa menettää, mutta tilalle voi tulla jotakin, jollaista ei osannut kuvitellakaan. " Ei tule toki toista Ressua, mutta joskus jostakin voi tulla jotain yhtä tärkeää. Mulla on kasvamassa nyt kotona pieni malinoispentu, joka on jo nyt tärkeä. Ja jolla on isot saappaat täytettävänään.

Mä tulen aina olemaan kiitollinen niistä hetkistä, jotka sain Ressun kanssa.